MARKUS AHO

KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN OMAA ELÄMÄÄ ESPANJAN AURINGON ALLA

"Täältä löytyy oman elämäni pieniä ja suuria tarinoita: vahvoja tunteita, turhamaisia yksityiskohtia ja armotonta elämän paloa. Elämä on oppimista, taistelua ja hetkestä toiseen siirtymistä."

BLOGIT

Elämä on ihmeellistä ja oudon monimuotoista. Tällä palstalla voit seurata elämääni myös työajan ulkopuolella. Vuodet Espanjassa ovat tuoneet tuhansittain uusia kohtaamisia, iloja, suruja, menestyksen tunnetta mutta myös todellisia haasteita. Vanhan perhetuttuni sanonta yksi vuosi Espanjassa vastaa kymmentä vuotta Suomessa, pitänee paikkansa.

 
Search
  • Markus Aho

Kulttuurin ja taiteen ympäröimänä Aurinkorannikolla




Vuodet vierivät. Kulttuuri ja taide pysyvät vankasti paikoillaan, mutta muuttavat hieman muotoaan. X-, Y-, ja Z- sukupolvet ovat kaikki tuoneet lisämaustettaan suurten ikäluokkien määrittelemille kulttuurirakenteille. Nyt nuo kirjainyhdistelmien aikalaiset siirtyvät myös kulttuurijohtajiksi antaen suurten ikäluokkien nauttia ansaituista Gin Toniceista Espanjan auringon alla.


Viimeisten viikkojen aikana olen keskustellut X-sukupolven edustajien kanssa taiteesta ja sen merkityksestä aikamme arkeen. Nuo 1980- ja 1990-luvun alussa aikuistuneet hahmottavat mielestäni nykykokonaisuuden hyvin. He tuntevat teollistumisen monimuotoiset vaikutukset, kulttuurien erilaisuudet ja kansainvälisyyden tarpeellisuuden sekä teknologisten innovaatioiden mahdollisuudet taiteen kehittymiseen. X-sukupolvi on uuden ja vanhan risteyksessä. Yyt ja Zetat katsovat heitäkin iPhone –linssiensä läpi hieman huvittuneina.


Kulttuuri on yhteisön saavutusten kokonaisuus. Kansainvälisen yhteisön syntyminen Andalusian alueelle on muokannut Espanjan eteläisimmän rannikon kulttuuria. Suomalaiset ovat luoneen oman kokonaisuutensa alueelle, josta on syntynyt oma kulttuurikäsitteensä. Se on monien asioiden ja yhteensattumien summa. Laskutoimitus on onnistunut. Me suomalaiset olemme onnellisia täällä Aurinkorannikolla. Elämme omassa, kansainvälisessä ja espanjalaisessa kulttuurissa sulassa sovussa. Siitä kannattaa olla kiitollinen.


Taide herättää tunnevaikutuksia eri aisteilla. Näitä tunnevaikutuksia saamme seurata laajasti täällä Aurinkorannikolla. Suomalaiset taiteilijat ovat tarjonneet meille vuosikausia uusia kokemuksia. Välillä olemme kohdanneet tunnetulvan, sillä tunnetarjonta on ylittänyt tunnekysynnän. Taiteellakin on rajansa.


Me suomalaiset haluamme myös kansainvälisiä tunnevaikutuksia. Malagan ja Sevillan taidelaitokset tarjoavat meille laadukkaita kohtaamisia. Enää ei ole hienostelua käydä Cervantezin teatterissa tai modernin taiteen Centre Pompidou –museossa Malagassa. Taide on arkipäiväistynyt.


Taiteen tulee olla osana arkeamme. Taide-esineet ovat arkipäivämme työkaluja. Nopeatempoisessa fast service –kulttuurissa haluamme turvaa ja jatkumoa elämäämme. Taide on siihen luonnollinen avain. Se on myös avain ihmisen sielunmaisemaan. Haastattelin ystävääni, joka kertoi auliisti ja rehellisesti elämästään kotonaan olevien taideteosten kautta. Taiteen avulla pystyimme käsittelemään myös vaikeita asioita.


Monet nykytaiteilijat suuntaavat Aurinkorannikolle. Valo on elämän suola ja juuri sitä tullaan täältä hakemaan. Valo ja aurinko stimuloivat kehoa ja mieltä sekä mahdollistavat uuden luomisen. Taide ja taiteilijat ovat nyt osa omaa kulttuuriamme. Me aurinkorannikkolaiset kiitämme heitä!

 
 
 
Vegan food in Marbella.jpg

OTA YHTEYTTÄ

38 Calle del Pilar
Mijas, 29650
Spain

+34 698438202 (Whatsapp)

  • facebook
  • instagram
  • linkedin
  • generic-social-link

Thanks for submitting!