Elokuun lopussa vietimme kahden yliopistoihmisen häitä Granadan ulkopuolella olevassa luksusfincassa. Espanjalainen morsian ja ranskalainen sulhanen olivat tavanneet 1532 perustetun Granadan yliopiston käytävällä. Nykyään he työskentelevät proffina samaisessa historiallisessa yliopistossa. Historia, tulevaisuus ja kaksi voimakasta kansakuntaa oli läsnä tässä hääjuhlassa.
Hääseremonia oli karu ja -paikka oli vieläkin karumpi. Moderni katolilainen punatiilikirkko oli kuin Kaurismäen elokuvista. Kirkko oli varmasti yksinkertaisin katolilainen pyhäinpaikka, jossa olin koskaan vieraillut. Siellä oli tuttu luterilainen tunne. Ehkä katolilaisuus on myös modernisoitumassa 2020-luvulle.
Kirkkokansa oli jakautunut kahteen osaan. Morsiamen puolella oli värikkäisiin, jopa hieman polyesterisiin mekkoihin pukeutuneita naisia, joilla oli värikkäitä hiuskoristeita. Miehet olivat valinneet klassiset puvut. Morsiamen puoli oli kuin joukko Zaran mainoskuvauksiin osallistuvia henkilöitä. Puheensorina oli kova ja lapset juoksentelivat pitkin morsiamen puolen käytävää.
Ranskalaisen sulhasen puoli oli klassinen ja jopa hieman tylsä. Vaatetus oli maanläheistä, mutta tyköistuvaa. Vaatteiden materiaali oli luonnollisempaa: villaa, puuvillaa ja silkkiä. Naisilla oli lähes jokaisella suuret kesähatut ja aurinkolasit. Tuli vähän chanelimainen olo heitä katsellessaan.
Poikkeuksen tekivät sulhasen lapsuudenkaverit Normandiasta, jotka olivat lähteneet juhliin rennoissa kesävaatteissa: shortseissa, lyhyissä kesämekoissa ja sandaaleissa. Ehkä asuvalintaan oli vaikuttanut myös se, että tämä porukka oli majoittautunut Granadan ulkopuolella olevalle leirintäalueelle.
Hääsemremonia pidettiin kahdella kielellä. Se oli meille tuttua, sillä tähän olemme tottuneet monissa suomalaisissa virallisissa tilaisuuksissa. Yleensä suomen kieli on tällöin voitolla ja vain jokunen lause esitetään ruotsiksi. Tässä seremoniassa kumpikaan kieli ei saanut voittoa, vaikka Espanjalla oli kotikenttäetu. Ranskalaiset olivat tuoneet vahvistukseksi oman karismaattisen pappinsa. Oltiin tasapelissä.
Hääjuhlaa vietettiin suljettujen porttien takana olevalla fincalla. Tämä juhlapaikka oli kestittänyt arvovieraita useiden vuosisatojen ajan. Siellä yhdistyivät rustiikki ja moderni maailma. Vuosisatoja vanhat kivimuurit, uudet lasiseinät, vanha puu ja uusin teknologia elivät sulassa sovussa.
Aito ranskalainen samppanja virtasi ja espanjalaiset tapakset, alkuruokaa edeltävinä cocktail-paloina vastasivat hyvin tähän maaotteluhaasteeseen.
Olimme ainoat ei-espanjalaiset tai ei-ranskalaiset näissä 350 hengen häissä. Neljän ruokalajin illallinen tarjoiltiin pöytiin. Kotikenttäedun saanut Espanja voitti suvereenisti tämän osion. Reilun kymmenen tarjoilijan voimin koko hääseurueelle saatiin juhla-ateria tarjoiltua nopeasti ja jouhevasti. Jopa vegaani valokuvaaja sai juhlaruuan kädenkäänteessä. Palvelu oli ammattitaitoista ja ystävällistä. Todella huikeaa, jo hieman pidempään täällä Espanjassa asuneellekin.
Tupakointi on vanhanaikaista, mutta ei näissä häissä. Ranskalaiset polttivat ja polttivat. Tupakointi jotenkin sopi heille. Tällä savustuksella he vetivät pidemmän korren maaottelussa.
Auringon laskiessa, gourmet-ateriaan tyytyväisinä juhlakansa heräsi uudestaan henkiin. Kaikki, toisilleen myös tuntemattomat, alkoivat tanssia. Tanssin, puheiden ja laulujen saattelemana hääyö venähti aamuun. Ihmiset olivat onnellisia hyvästä elämästä. Maaottelulla ei ollut voittajaa.
