MARKUS AHO

KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN OMAA ELÄMÄÄ ESPANJAN AURINGON ALLA

"Täältä löytyy oman elämäni pieniä ja suuria tarinoita: vahvoja tunteita, turhamaisia yksityiskohtia ja armotonta elämän paloa. Elämä on oppimista, taistelua ja hetkestä toiseen siirtymistä."

BLOGIT

Elämä on ihmeellistä ja oudon monimuotoista. Tällä palstalla voit seurata elämääni myös työajan ulkopuolella. Vuodet Espanjassa ovat tuoneet tuhansittain uusia kohtaamisia, iloja, suruja, menestyksen tunnetta mutta myös todellisia haasteita. Vanhan perhetuttuni sanonta yksi vuosi Espanjassa vastaa kymmentä vuotta Suomessa, pitänee paikkansa.

 
Search
  • Markus Aho

Maskielämän välitilinpäätös



Nyt noin kahdeksan kuukauden ja satojen kertakäyttömaskien räpellyksen jälkeen on henkilökohtaisen välitilinpäätöksen aika. Unohdetaan tuloslaskelmat ja taseet ja pohjataan tieto perinteiseen mutu-tuntumaan.


Maskeista kauheimmat ovat Repsol huoltoasemalta ostamani hohtavan valkoiset maskit. Ne on siististi pakattu 25 kappaleen pakkauksiin ja maksavat vain 8 euroa. Ulkonäkö ei takaa laatua. Kuminauha irtoaa lähes jokaisella käyttökerralla. Käyttökerran pituus voi olla vain minuutteja. Zaran massamuotivaatteiden laatuun on tsiljoonan vuoden matka. Olen sinisten kirurgisten maskien fani. Olen enemmistössä, ainakin Málagan kaupungin katukuvassa. Kakkoseksi tulevat mustat epämääräiset kangasmaskit, joiden hygieniaa epäilen vahvasti. Ihmisillä tulisi olla valtava maskikarderooppi, jotta tuon uuden tuotteen vaatehuolto toimisi moitteettomasti.


Tässä välitilinpäätöksessä tulokseeni ei vaikuta Yhdysvaltojen presidenttipeli, vaikkakin oli mielenkiintoista nähdä Joe Biden lopuksi ilman maskia. Maski ei pukenut häntä, mutta peitti hyvin Donald Trumpin kasvot.


Suurin Eurooppaa kohahduttanut tapahtuma oli Netflixissä The Crown –draamasarjan neljäs tuotantokausi. Katsoin sen itsekin maratonmaisesti putkeen lähes kaksi kertaa, koska nukahtelin aina välillä. Kuningatar Elisabet II on todellinen naispuolinen kingi. Ja onneksi Margaret Thatcherin valtakausi kesti vain 11 vuotta. Vielä oikeammassa reaalimaailmassa viime viikolla Elisabeth II oli sonnustautunut ensimmäistä kertaa julkisesti maskiin. Maski oli arvokkaan musta ja se sointui hyvin hänen mustaan mekkonsa.


Kun Eurooppa odotti Netflixin EU:sta lähtevän kuningaskunnan maskottidraamaa, Aasiaan oli syntymässä maailman suurin vapaakauppasopimus, RCEP. Se edustaa nyt kolmannesta koko maailmankaupasta ja valmistaa miljardeja maskeja päivittäin. Mitä tapahtuu jos Iso-Britannia ja Yhdysvallat liittyvät tuohon maailmanmahtiin?

 
 
 
Vegan food in Marbella.jpg

OTA YHTEYTTÄ

38 Calle del Pilar
Mijas, 29650
Spain

+34 698438202 (Whatsapp)

Thanks for submitting!

 

©2021 by Frame Design