Nyt tammikuun alussa 2017 voin vain huokaista helpotuksesta, että tulihan tuokin vuosi 2016 elettyä ja ennen kaikkea koettua. Niin erilainen se kaikkine muutoksineen oli. Tuo maaginen apinan vuosi käänsi ja konkretisoi todellakin aivan uuden luvun elämässäni. Luvun, josta ehkä oikeasti alkoi loppuelämäni uusi aikakausi.
Alkuvuodesta 2016 elin avioeron keskellä ja välillä myös sain siitä lisätietoa epämääräisesti lehtien palstoilta. Se aika oli tyhjää ja samalla täynnä kysymysmerkkejä. Olin luopunut lähes kaikesta. Pitkään rakennetusta yhteisetä elämästämme ja siihen liittyvästä elinkeinosta. En ollut enää osa sitä eriskummallista teatterimaailmaa ja sen monimutkaisia ja jopa kieroja ihmissuhdekuvioita. Minusta tuli liiankin monien mielestä luovuttaja, omaa elämää haikaileva opportunisti. Kiinalainen horoskooppi minulle, koiralle, tuona apinan vuotena piti hyvin paikkansa. Osa olemassa olevista ihmissuhteistani oli vaarassa. Tälle vuodelle omaisesti, minun oli kärsivällisesti kohdattava ne tosiasiat, joita elämässäni oli tapahtumassa. Takinkääntäjien ja kaiken maailman besserwissereiden rinnalle löytyi uusia ihmisiä, jotka todellakin koskettivat minua emotionaalisesti. Vuoden kääntyessä uudeksi ja raikkaaksi oli nuo apinan vuoden ihmissuhdehaasteet jo voitettu. Ja matka jatkui selkeästi omaa polkua pitkin kohti tuntematonta.
Kaiken vanhan tilalle tulee jotain uutta. Asuntoni täyttyi musiikista. Annoin todellakin kaiuttimien laulaa. Päivisin suomipoppi soi niin lujaa ja antaumuksella, että naapurin sekarotuinen tyttökissa juoksi karkuun. Onneksi en siitä ollut koskaan välittänytkään. Kun suomalainen päivädiskoni loppui naapurini saapuessa kotiinsa, asuntoni valtasi rauhallinen ja tunteikas jazz. Noiden musiikillisten variaatioiden saattelemana pystyin analysoimaan elämääni ja rakentamaan uusia kuvioita. Ihmettelen, että vitosen musiikista saaneelle ihmiselle musiikki olikin oivaa terapiaa. Ensimmäistä kertaa musiikki tai ainakin sen volyymi kosketti minua. Aikaisemmin en ollut sen apua tarvinnut, vaikka olinkin työskennellyt paljon musiikkituotantojen parissa. Nyt tajuan sen terapeuttisen vahvuuden.
Värit ovat sielun peili. Aikaisempina vuosina olen rakastanut mustaa väriä. Se on ollut mielestäni tyylikäs ja yksinkertainen. Muistan ajat, jolloin musta oli vaatekaappini tunnusväri. Se osaltaan kuvasti sielunmaisemaani, mutta toisaalta myös auttoi peittämään liikakilojani. Hyvä ja tyylikäs yhdistelmä Suomen jättäneelle mainosmiehelle. Vuoden 2016 ainoa musta hankintani oli Jaguar, jonka beige sisustus oli mielestäni hieman arveluttava. Vuoden kuluessa aloin kuitenkin ajautua murrettuihin, luonnonläheisiin väreihin. Rakastuin uudestaan klassismiin ja niiden hienostuneisiin väriyhdistelmiin. Luonnonvalkoinen, hiekka ja meren eri siniset väriyhdistelmät alkoivat miellyttämää minua yhä enemmän. Olin pääsemässä pois synkkyydestä ja olin matkalla kohti aitoutta ja luonnollisuutta. Jopa mustat aurinkolasini vaihtuivat sinisen läpikuultaviin. Nyt ohikulkijat pystyivät katsomaan minua silmiin. Henkisen mustan paketti-ihmisen aika oli ohi. Uskon, että tuleva vuosi on värillisesti minulle vieläkin luonnonmukaisempi. Siihen kuuluu kuitenkin jokin vahva väri, jota en vielä tiedä.
Luulin vielä alkuvuodesta, että ihminen ei voi yli nelikymppisenä alkaa urheilla. Olin nähnyt surkeita ja surkuhupaisia tapauksia, jotka olivat urheilun aloitettua ajautuneet enneaikaisesti hautaan tai sitten palanneet aikaisemmin valitsemilleen teille. Pelkäsin, että minun käy samoin. Tukeuduin aluksi tekstiiliurheiluun ja ostin viimeistä huutoa olevat juoksukamppeet. Katsoin niitä intensiivisesti muutaman päivän, jonka jälkeen päätin kokeilla pientä lenkkiä. Alku oli tuskaisen vaikeaa. Olemattomat lihakseni ja vähällä käytöllä olleet niveleni vastustivat ajatusta urheilusta. Keuhkoni eivät täyttyneet raittiista vuoristoilmasta ja sydämeni hakkasi ylikierroksilla. Olin kauhuissani. Jostain syvältä sisimmästäni sain kuitenkin ihmeellistä voimaa käydä tuota suurta sotaa urheilun ja tupakansavuisen analysoinnin välillä. Tästä syntyi minun päättymätön oma Kylmä sotani, jossa kaikkia uusia teknologisia innovaatioita käytetään hyväksi. Nyt kesken tuon sodan olen kokenut, miten ihmiskroppa kiinteytyy, lihaksisto kasvaa ja hapenvastaanottokyky kehittyy. Salainen sotasuunnitelmani on olemassa olevan läskin muuntaminen kovaksi lihasmassaksi. Tämä sota on hyväksi minulle ja aion sotia siinä mukana koko elämäni.
Kaksikymmentä vuotta sitten olin täsmälleen samassa tilanteessa kuin vuonna 2016. Olin hankkinut uuden tietokoneen, uuden asunnon ja aloittanut uudessa työssä Helsingissä. Töölöläisyksiötäni hallitsi iMac ja silloisen pomoni Heikki Järvenpään toimistolta saatu neukkarin pöytä. Tuo sininen design-luomus ja pieneen yksiöön liian suuri pöytä oli tarkkaan aseteltu täydelliseksi kotitoimistoksi. Nyt uuden karhea MacBook Pro on samalla tavalla aseteltuna lasisen työpöytäni päällä vähän isommassa andalusialaisasunnossani. Kumpaakin kotini työpistettä on korostanut aito, mutta hieman korni toimistotuoli. Monet asiat ovat muuttuneet. Ihmissuhteita, toimialoja ja kokemuksia on tullut ja mennyt. Mutta ainoat pysyvät asiat ovat ja tulevat olemaan työtuoli ja -pöytä sekä niistä tehtävä business.
