MARKUS AHO

KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN OMAA ELÄMÄÄ ESPANJAN AURINGON ALLA

"Täältä löytyy oman elämäni pieniä ja suuria tarinoita: vahvoja tunteita, turhamaisia yksityiskohtia ja armotonta elämän paloa. Elämä on oppimista, taistelua ja hetkestä toiseen siirtymistä."

BLOGIT

Elämä on ihmeellistä ja oudon monimuotoista. Tällä palstalla voit seurata elämääni myös työajan ulkopuolella. Vuodet Espanjassa ovat tuoneet tuhansittain uusia kohtaamisia, iloja, suruja, menestyksen tunnetta mutta myös todellisia haasteita. Vanhan perhetuttuni sanonta yksi vuosi Espanjassa vastaa kymmentä vuotta Suomessa, pitänee paikkansa.

 
Search
  • Markus Aho

Helmikuisen Andalusian talvista kaunetta




Nyt helmikuu on vuoden kylmin ja kaunein kuukausi. Mantelipput kukkivat. Mantelipuiden viisiterälehtiset kukinnot avaavat meille sadunhohtoisen maailman. Andalusian vuoristo koristautuu nyt valkoiseen ja vaaleanpunaiseen juhlavaatetukseensa. Nyt on aika suunnata Mondaan, Guaroon tai Axarquiaan ihastelemaan tuota näkyä.

Me ihmiset saamme myös sonnustautua talvivaatetukseen. On aika ottaa talvitakeistamme kaikki irti. Minulle suoranaista nautintoa tuo pitkä, beige villakangastakki. Sen alla voi olla ainoastaan lyhythihainen t-paita tai tarkasti silitetty sininen kauluspaita. Vuosien jälkeen rakastuin uudestaan myös ultrakevyisiin sinisiin toppatakkeihin. Kuinka elämä onkaan helppoa nyt talvella niiden kanssa. Talvinen Espanja ei ole minulle palelemista varten. Asensin sisälle uuden sukupolven R32-tyyppiset ilmalämpöpumput. Ne ovat aikaisempia energiaystävällisempiä, niillä on nolla-vaikutus otsonikerrokseen ja vaikuttavat 75% vähemmän maapallon lämpenemiseen. Olen kai osaltani nyt osallistunut paljon puhuttuihin ilmastotalkoisiin.

Talvisen helmikuun kruunaa 28.2. pidettävä Andalusian päivä. Nyt 40. itsehallintovuotta viettävällä Andalusialla on ollut pitkä ja värikäs historia roomalaisten, arabien ja maurien taistelukenttänä. 1936-1939 käyty Espanjan sisällissota ja siitä seurannut Francon diktatuuri esti jo kertaalleen 1936 pidetyn itsehallintoa koskevan kansanäänestyksen toteutumisen. Espanjan historiaa aina 1930-luvulta saakka olemme saaneet seurata Yle Areenalta mm. La república – tasavalta, Franco - unohdettu diktaattori ja Francon jälkeen – Alcántaran perhe –sarjojen kautta. Tuo historia on ollut rankka ja repivä, jonka monesti unohdamme Costa del Solin iki-ihanan auringon alla. Andalusian päivänä syön uusien ilmalämpöpumppujeni alla alkuperäistä kylmää gazpacho -leipäkeittoa. Omassa reseptissäni on kuivattua leipää, ylikypsiä tomaatteja, runsaasti valkosipulia, suodattamatonta oliiviöljyä, merisuolaa ja reilu luraus sherryetikkaa. ¡Buen apetito y feliz día en Andalucía!

 
 
 
Vegan food in Marbella.jpg

OTA YHTEYTTÄ

38 Calle del Pilar
Mijas, 29650
Spain

+34 698438202 (Whatsapp)

  • facebook
  • instagram
  • linkedin
  • generic-social-link

Thanks for submitting!