Olimme juuri toipumassa nelivuotiaiden identtisten kaksospoikien vierailusta. Vuoristotaloamme oli täyttänyt mallorcalaisten pikkupoikien ja heidän tuottajaäitinsä voimakas puheensorina ja espanjalaisille tuttu pelehdintä. Kaksikieliset pojat puhuivat sujuvan limittäin espanjaa ja englantia. Kommunikointi oli helppoa. Ainakin tuolla nelivuotiaan tasolla.
Talon keskikerroksen lasioveen koputettiin samalla tavalla kuin kaksoset olivat tehneet edellisinä päivinä. Tällä kertaa siellä ei ollut suklaasilmäiset ihmiskaksoset, vaan yltä päältä savessa olevat koiranpentukaksoset. He hakkasivat lasiovea pitkillä hännällään. Otimme nuo uuvuksissa olevat pentukaksoset sisälle. Pesun, ruokinnan ja nesteytyksen jälkeen heistä kuoriutui aimoja pentuyksilöitä. Toisella oli kiiltävä suklaanruskea pitkäkarvainen turkki ja toisella lyhyt yön musta turkki. Kummankin pennun suuret silmät säkenöivät meidät nähdessään. Olimme aivan lumoutuneita. Toiset kaksoset olivat saapuneet kylään saman viikon aikana. Hetken hurmion ja järkytyksen jälkeen aloimme miettiä, mitä meidän pitäisi tehdä. Olimme täysin tietosia ja samalla täysin tietämättömiä tulevasta. Saimme tietää, että nämä sekarotuiset pennut oli jätetty läheiseen metsikköön. Pettymys ja viha ihmisrodun käytöstä kohtaan kasvoi. Nyt meillä oli tuhannen taalan mahdollisuus lunastaa oma paikkamme noiden pentupoloisten maailmassa. Pystyisimmekö antamaan pentukaksosille heidän tarvitsemansa kodin? Pystyisimmekö nyt sitoutumaan heidän elämäänsä täysillä seuraavan 15 vuoden ajan? Onko oma elämäntilanteemme sopiva kaksoiskoirien isänniksi? Päätös tuli olemaan vaikea. Järki, tunteet ja realismi muuttuivat hetki hetkeltä. Tunsimme olevamme hukassa.
Onneksi saimme avuksemme viisaita miehiä ja naisia. Lopullinen päätös oli kuitenkin meidän oma. Emme voineet vastaanottaa heitä pysyvästi. Valitettavasti rationaalisuus voitti. Myös oma allergia oli asetettava koirakaksosihanuuden edelle. Meidän kaikkien tulee voida hyvin, niin ihmisten kuin koirienkin.
Alueemme loistava sosiaalinen verkosto ja täällä toimiva kansainvälinen koirayhteisö löysivät hetkessä kaksosille sijaiskodin. Tuo sijaiskoti on eläkkeellä olevan enkkupariskunnan kuvan kaunis cortijo naapurikaupungissa. Paikallisen eläinlääkärin kautta kaksosten matka jatkui cortijolle ja sieltä mahdollisesti Hollantiin. Meille jäivät kauniit muistot muutamasta yhteisestä päivästämme ja usko kaksosten uuteen elämään heitä rakastavissa kodeissaan.
