top of page
Ginger Autumn Just Living Photo Collage Facebook Cover (2).jpg

MARKUS AHO

KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN OMAA ELÄMÄÄ ESPANJAN AURINGON ALLA

"Täältä löytyy oman elämäni pieniä ja suuria tarinoita: vahvoja tunteita, turhamaisia yksityiskohtia ja armotonta elämän paloa. Elämä on oppimista, taistelua ja hetkestä toiseen siirtymistä."

BLOGIT

Elämä on ihmeellistä ja oudon monimuotoista. Tällä palstalla voit seurata elämääni myös työajan ulkopuolella. Vuodet Espanjassa ovat tuoneet tuhansittain uusia kohtaamisia, iloja, suruja, menestyksen tunnetta mutta myös todellisia haasteita. Vanhan perhetuttuni sanonta yksi vuosi Espanjassa vastaa kymmentä vuotta Suomessa, pitänee paikkansa.

Etusivu: Text
Search
  • Writer's pictureMarkus Aho

Paperisten lehtien katsaus some-aikakaudella




Sain perjantaina käsiini aitoja suomalaisia sanomalehtiä. Olin onnesta soikeana.

Selailin Iltasanomia ja Hesaria, tunnustelin niiden paperia. Lehtien kahina oli tuttua ja jotenkin nostalgista. Annoin noille kahdelle lehdelle arvoa enemmän kuin millekään asialle pitkästä aikaa.

Haikeana muistelin aikaa, jolloin arkirutiineihini kuului kummankin iltapäivälehden osto ja niiden nopea selailu. Silloin en tajunnut, että ehkä joskus näiden fyysisten lehtien tunnearvo on minulle poikkeuksellisen suuri.


Lehtien sisältö ei kuitenkaan ollut muuttunut. Ainakaan Iltasanomien.

Matti Nykänen kumppaneineen oli etusivulla. Tuo kaikkien aikojen suurin mäkimies on juurtunut meidän kaikkien suomalaisten ajatuksiin ja iltapäivälehdistö ruokkii hänen kommenttejaan ja toilailujaan vuosikymmenistä toisiin. Ja kaukaa katsottuna, ilman lukulaseja Matti ei ole muuttunut yhtään. Samanlainen naapurinpoika kuin joskus 1980-luvulla.


Lehdistö rakastaa säätä. Se puhuttaa aina. Nytkin sää on sekaisin koko Euroopassa. Iltasanomilla on oikein suuri sääekstra. Meillä Costan FB-sivustoilla on myöskin ruodittu säätä. Lähes kaikki ovat postanneet jonkinlaisen sääkuvan. Monet tykkäävät näistä kuvista. Jotkut ihan huvikseen, toiset silkasta sympatiasta. Minäkin postasin sivuilleni sääkuvan. Se sai yllättävän paljon tykkäyksiä, vaikka kuva oli mielestäni huono ja sen viesti ei mennyt oikein perille.


Räpsäsin kuvan ajaessani Fuengirolasta Mijas Puebloon. Kirjoitin tekstiksi ”Costa del Sol today!”.

Valokuvaaja kommentoi kuvaa:  ”Sol on mennyt lomalle.” Se oli oiva kommentti, josta myös Hannele Lauri tykkäsi. Tästä sääkeskustelusta sai siis oma somenikin palan.

Selasin Iltasanomia kuin somea. Katsoin kuvia, otsikoita ja bokseja. Iltasanomissa oli samoja juttuja kuin omassa FB:ssani.


Kokoomuksen Lepomäki selitti SOTE-esityksen kaatamista. Ajattelin, että tietääköhän kukaan siitä oikeasti mitään. Tajuammeko maakuntauudistuksen ja SOTE:n välisen suhteen?

Näihin kysymyksiin tämä paperinen muistojen kultakimpale ei osannut vastata. Luulen, että saan laajemman vastauksen siihen omista some-kanavistani.


Onko tuolla paperisella newsprintillä tulevaisuutta some-aikakaudella? Voidaanko sitä käyttää kukkakimppujen ja kalojen paketointiin? Uskon, että saamaani Hesaria ei voi.

Toista oli aika, jolloin Hesari oli paksu ja kooltaan huomattavasti suurempi. Ja siinä ei ollut niittejä. Se oli silloin mitä parhain pakkausmateriaali.


Sivulla 19 oli Jyrki Lehtolan kolumni. Se oli hyvä. Lehtolan kaikki kolumnit ovat olleet hyviä. Olen lukenut niitä aina 90-luvulta asti. Muistan Lehtolan, kun olin töissä Imagessa ja ennen kaikkea Töölön tupareistani, joista sain varoituksen ensimmäisenä päivänä. Tätä some ei kerro!

Etusivu: Blog2
Etusivu: Text
Etusivu: Instagram Widget
Vegan food in Marbella.jpg

OTA YHTEYTTÄ

38 Calle del Pilar
Mijas, 29650
Spain

+34 698438202 (Whatsapp)

  • facebook
  • instagram
  • linkedin
  • generic-social-link

Thanks for submitting!

Etusivu: Contact
bottom of page